lauantai 27. tammikuuta 2018

Iltapäivä Salobreñassa

Rannikkotie N-340 Nerjasta itään on upeamaisemaista ajettavaa. Tie kulkee rantaviivaa mukaillen vuoren rinteellä ja laskeutuu rantakaupunkien kohdalla merenpinnan tasolle. Maro-La Herradura-Almuñecar-Salobreña sijaitsevat kivasti peräkkäin ja Salobreñaan ajaa noin 40 minuutissa Nerjasta. Aurinkoisella säällä ja hyvällä näkyvyydellä tulee hieman tunne, kuin olisi valtameren rannalla Välimeren sijasta.

Ajoimme ystäväni kanssa talvisena sunnuntai-iltapäivänä lounastamaan Salobreñaan, joka on ihan näyttävä kaupunki aivan meren rannalla. Vanha kaupunki linnoituksineen nousee jylhänä hieman etäämmällä rantaviivasta ja linnoitukselta on hienot näkymät. Kävin siellä 5 vuotta sitten, mutta nyt emme jaksaneet nousta sinne aamun kukkulapatikoinnin jälkeen. Sen sijaan muistin myös rannan ihanan ravintolan El Peñónin ja suuntasimme sinne lounaalle. Ravintolassa on aivan erinomainen ruoka ja se oli sunnuntaina aivan täynnä paikallisia. Erityisesti kalaruuat ja merenelävät ovat paikan vetonaula ja ravintola sijaitsee ihan veden äärellä. Onneksi saimme pöydän ilman pöytävarausta. Söimme avokadosalaattia ja katkarapuja vatsat täyteen :P
Syömisen jälkeen kiipesimme rannan niemekkeelle ihailemaan kimmeltävää merta. Kesällä rannat täyttyvät auringonottajista ja lapsiperheistä. Tilaa riittää pitkällä rannalla kaikille. Rannan tuntumassa on myös siistit kävelyalueet palmurivistöineen ja muine istutuksineen.  

 Takaisin Frigilianaan ajoimme moottoritietä. Erittäin nopeaa, mutta paljon tylsempää vaikka tie valtavia siltoja ja tunneleita pitkin meneekin. 

lauantai 20. tammikuuta 2018

Kurkistus kämppään vol II

Olen huomannut että "Kurkistus kämppään" postaus kerää edelleen lukijoita, vaikka se on miltei kahden vuoden takaa. Kurkistelu on mukavaa ;) Kuviakin tuossa blogin alkumetreillä tehdyssä postaksessa on vain muutama ja nekin lähinnä tunnelmapaloja. On siis aika päivittää kurkistus tämän hetkistä tilannetta vastaavaksi :) Monet kuvista on julkaistu aiemminkin, mutta tässä tulee nyt kerralla koko asunnosta kokonaiskuvaa.

Tervetuloa siis Casa Limoneroon! Käydäänpä kierros läpi. Asuntohan on kaksio tilavalla parvekkeella etelään päin. Sisäpinta-alaa on noin 40 m2 ja terassi on 12m2. Kun ovesta tullaan sisään aukeaa tämmöinen näkymä olohuone-keittiöön. Vasemmalla on keittiötila, jossa on kaapistojen lisäksi liesi, pöytäuuni, jääkaappi pakastelokerolla, pesukone, vedenkeitin, sitruspuserrin ja kahvinkeitin (hommataan). Oikealla on wc/kylppäri, jossa on suihku. Kaikkia koneita saa vieraat hyödyntää loman aikana. Keittiön pöydän lokerikossa on "hotellikansio". 

Olohuoneesta näkyy tietysti makuuhuoneeseen, jossa on iso upotettu vaatekomero, josta löytyy imuri, silityslauta ja pyyhkeitä ja petivaatteita. Hengareihin voi ripustella vaatteet loman ajaksi. Komerossa on patja, jos se tarvitaan viidennelle nukkujalle . Parivuoteeseen ja levitettävään sohvaan majoittuu yhteensä neljä. Toiveissa on, että lähtiessä petataan sängyt seuraaville tulijoille ja mahdollisuuksien mukaan pestään koneessa omat petivaatteet kuivumaan. Siirreltävä patteri lämmittää talvikaudella ja tuuletin virkistää kesällä.  
Parvekkeelle pääsee kummastakin huoneesta. Toisessa päässä on pöytä ja tuolit ja toisessa aurinkotuolit. Väliinkin jää tilaa. Maisemat ovat allaspihalle, kylään, kukkuloille ja merikin vilkkuu horisontissa. 
Kurvataan vielä parvekkeelta makuuhuoneeseen ja sieltä takaisin olkkariin. 
Tulipas melkoinen pläjäys kuvia. Kiva kun vierailit! Tervetuloa lämpimästi kaikki tämän vuoden vieraat :) 

tiistai 2. tammikuuta 2018

Katse taakse, katse eteen

Uuden vuoden alkaessa on tapana pohtia ja jäsentää mennyttä ja suunnata katsetta ja ajatuksia tulevaan.

Menneenä vuonna tapahtui loppujen lopuksi aika paljon. Vaihdoin (ainakin määräaikaisesti) työpaikkaa, myimme talomme ja aloimme rakennuttaa uutta. Lisäksi meille muutti asumaan suloinen ja rakas Onni-kissa.  Matkavuosi oli yksipuolisin maiden määrän suhteen vuosikausiin! Tein neljä reissua Espanjaan ja pari kotimaan matkaa eikä muuta. Mutta se on riittävästi se! 

Ensimmäinen Espanjan matka oli ystävän kanssa toukokuussa ja sen kohokohtana oli jalkapallo-ottelu Malaga-Real Madrid, jossa ratkesi liigan mestaruus. Ikimuistoinen elämys! Tämä oli myös ensimmäinen reissu, jossa vastasin täysin autolla ajosta. Olen kehittynyt jopa aika hyväksi taskuparkkeeraajaksi :D

Toinen reissu oli parin viikon mittainen kesä-heinäkuussa ja sen kohokohtina olivat Rio Chillar -vaellus ja käynti perhospuistossa. Ja huumaava helle.

Kolmas matka kämpille tehtiin puolisoni kanssa elo-syyskuun vaihteessa ja sen huippuhetki oli Camino del Reyn patikka.

Neljäs ja viimeisin reissu oli nyt joulukuussa ystäväni kanssa. Sen kivoimmat jutut olivat Malagassa kiertely, joulukonsertti, ajelu Salobrenaan, yleinen oleilu valossa ja lähistöllä. Oikeastaan kaikki oli kivointa :D 

En edelleenkään osaa kovasti kaivata muualle maailmalle reissaamaan. Nautin niin paljon siitä, että vähitellen Frigiliana käy tutummaksi ja tuntuu oikeasti toiselle kodille. Olen ihastunut myös Andalusiaan ja vaikuttaa, että kivoja käyntikohteita putkahtelee koko ajan lisää "to visit" -listalle. En kaipaa suuria ja jännittäviä seikkailuja, vaan ihania tunnelmia, perehtymistä lomailuseutuni kulttuuriin ja historiaan ja rauhoittumista kallisarvoisina lomapäivinä - ja AURINKOA!

Tänä vuonna, jos suunnitelmat suodaan toteutuvaksi, pyöreiden täyttämisen kunniaksi on kuitenkin luvassa reissu New Yorkiin. Lisäksi puuhaa riittää myös uuden kodin rakentamisen parissa. Espanjaan todennäköisesti reissaan nelisen kertaa. Kämpän isommat remontit (kylppäri lähinnä) siirtyy talonrakennuksen takia tulevaisuuteen, mutta pientä laittelua tulee varmaankin tehtyä.

Kiitollisena menneestä ja mielenkiinnolla kohti tulevaa suunnataan <3 Toivon lukijoille myös mukavaa vuotta ja tiedän, että jotkut kokevat sen aikana myös Frigilianan ;)