lauantai 18. tammikuuta 2020

Cruz de Felix - kylän kelpo pikkupatikka


Oivaa ajanvietettä Frigilianassa ja sieltä käsin on tehdä erilaisia vaelluksia. Kylän omat reitit lähtevät suurimmaksi osaksi kylän keskipisteestä Casa del Aperon takaa joenpohjaan laskeutuen. Pari reiteistä lähtee kylän pohjoisreunalta. Opasteet voi lukea/kuvakaapata netistä täältä.



Tässä kuvina yksi lyhyimmistä reiteistä, Cruz de Felix, jolle lähdimme puolipoutaisena päivänä keskikesällä. Joenpohja oli aivan lumoava kesällä oleanterien kulkiessa (postauksen viimeinen kuva)! Tämä 4 kilometrin patikka oli alusta rankahkoa nousua, sitten kaunista avaraa maisemaa ylhäällä kukkulan päällä ja lopuksi varsin mutkaista laskevaa polkua takaisin joenpohjalle. Vuorenrinteessä on jännittävän näköisiä luolia ja mietin, ovatko ne jotenkin yhteydessä Nerjan valtavaan tippukiviluolastoon.




Ylhäältä oli kauniit maisemat, jotka toki pilvisellä säällä eivät päässeet täyteen oikeuteensa. Mutta kirkkaalla säällä maisemat ovat upeat.


Pari mokaa teimme: reilu puoli litraa juomaa ei ollut tarpeeksi todellakaan henkeä kohti. Lopussa alkoi paistaa aurinko ja oli hetkessä älyttömän kuuma. Toiseksi kulkuohjetta pitää lukea ja seurata tarkkaan. Eksyimme lopussa juomien jo loputtua ja tunsin pientä pakokauhua, vaikka kylä näkyi silmissämme rotkon toisella puolella. Ihana espanjalaismies perheineen ilmestyi kuitenkin kuin tyhjästä ja opasti meidät takaisin.



Lopuksi pitää vielä jaksaa nousta joenuomasta takaisin kylään. Kyllä siinä paluun jälkeen ruoka ja juoma maistuivat.

Vaelluksille suositellaan pitävää kenkää, hattua ja sauvaa. Juomista ottaisin alle 5km retkellekin vähintään 1-1,5 l per henkilö.

Ensi viikon jälkeen saamme toivottavasti kokea taas uuden retken. Tiedossa on muutaman päivä huoltoreissu kämpille ja samalla toki vähän lomailuakin ja toivottavasti aurinkoa sitten!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti