sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Talviaika


Tänään onkin sunnuntai tuntunut ihanan pitkälle kiitos kellojen siirron. Mistään muusta syystä en taida mokomasta siirrosta piitatakaan. Pimeys on kanssamme nyt muutaman kuukauden ja se vaatii kynttilöitä, kutimia, kirjoja, kuumia juomia. Onneksi lohtukeinoja löytyy yhdellä aakkosellakin jo noin monta! Espanjassa monet tykkäävät juuri näistä kuukausista sopivasti viilentyneiden ilmojen ja silti vielä mukavasti paistavan auringon takia. Aika näyttää, milloin itse seuraavan kerran pääsee niistä nauttimaan. Toivon, ettei tarvitse odottaa ensi kesään asti. Tuoreimpana uutisena Espanjasta on ollut ulkonaliikkumiskiellon asetus yöajalle ja ravintoloiden huomattavasti lyhennetyt aukioloajat. 

Olen tallentanut instagramista ihania tunnelmakuvia espanjalaisista kodeista. Tässä pari tuoreinta. Miten voikaan värit tuolla ympäristössä näyttää silmääni niin herkullisilta, vaikka Suomessa en osaisi valita niitä ollenkaan.




Olen myös haaveillut riddari-neulomukseni myötä Islannistakin. Oma paitani valmistuu parin päivän sisällä ja sitten aloitan toisen puolisolle. Vain lennot tulen ja jään saarelle puuttuvat! Huomaan todellakin kertyvää matkustamisvajetta ja - kuumetta.



Tällaisia sekalaisia talviajan alun tunnelmia. Voidaan hyvin ja pidetään mieli valoisana! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti