Jos jotakin tämä vuosi on opettanut, niin sen, että mitään asiaa ei voi suunnitella varmaksi. Voi varovasti hahmotella ja elätellä. Olla valmis perumaan ja siirtämään. Kumma kyllä pettymyksiinkin tottuu ja turtuu. Mitä suotta itkupotkuilla, kun ei se mitään auta kuitenkaan.
Pessimistiksi ei kuitenkaan kannata ruveta ja haaveilla saa vaikka kuinka mehevästi, vaikkakin haaveet/toiveet monesti yksinkertaistuvat vaikeampia aikoina. Kunhan pysyttäisiin terveenä, kunpa edes joskus pääsisi jonnekin reissuun, kunpa talous kestää jne. Näin on käynyt myös Espanjan haaveilulleni: kunpa taas joskus pääsen käymään.
Tosin tiedän kyllä hyvinkin, mitä siellä haluan tehdä sitten kun pääsen :D
Istun tässä parvekkeella oikein kiireettömästi aamupalalla, siestakahvilla. Kuuntelen kylää ja pääskysiä ja kirkonkelloja.
Menen testaamaan vaellusreitti El Saltillon, joka on uusi avattu rotkoreitti meidän suunnalla Canillas de Aceitunassa . Muitakin reittejä on muistikirjassani ainakin kymmenen, mutta voisin aloittaa tuosta.
Herään aikaisin katsomaan Nerjan auringonnousua. Se on kuulema Balconilla erityisen hieno ja koskaan en niin aikaisin ole ollut liikkeellä.
Käyn antiikkikaupoissa.
Kudon, luen ja kävelen. Kutominen Espanjassa on minulle uutta, haluan testata miltä se tuntuu Välimeren tuntumassa.
Jos loma on pitempi, haluaisin ajaa Tarifaan Atlantin rannoille ja käydä Cadizissa, jossa on paras tietämäni juustotapaspaikka.
Haaveilu tekee minut toiveikkaaksi ja tuo mielihyvää, joten aion jatkaa sitä, vaikka toteutuminen tovin kestäisikin.
