lauantai 1. huhtikuuta 2017

Tortilla española

Heipparallaa ja hyvää aprillia kaikille! En aio yrittää jekuttaa ketään, mutta otsikon ruoka jekutti minua ja miestäni Barcelonassa 15 vuotta sitten ensimmäisellä Espanjan reissullamme. Luulimme tilanneemme jonkin sortin tortillaletturullat paikallisesta pikaruokapaikasta. Emme millään ymmärtäneet miksi saimme perunamunakasta! No pian ymmärsimme.

Kyseessä on yksi Espanjan perusruuista, perunamunakas ja se on meillä nykyään yksi pikalounasvaihtoehto (jos jemmassa on keitettyjä perunoita). Aito espanjalainen versio on paksu ja mehevä. Alla oleva ohje on munakkaan mahdollisimman paikallinen resepti. Itse varioimme sitä kinkulla, juustoraasteella, vihanneksilla.

Espanjalainen munakas (4 ann.)

4 isoa perunaa keitettynä
1 keskikokoinen sipuli
(1-2 valkosipulin kynttä)
4 rkl  oliivi/rypsiöljyä
1/2 tl suolaa
5-6 munaa
(mustapippuria)

Paista öljyssä kevyesti ruskistaen perunat ja sipulit. Siirrä syrjään lautaselle odottamaan. Riko munat kulhoon ja vatkaa munien rakenne rikki. Lisää munamassan sekaan varovasti sekoittaen peruna-sipuli, suola ja mustapippuri. Kuumenna pannulla noin 2 rkl öljyä ja kaada munakasmassa kypsymään. Lisää tässä vaiheessa kinkkusuikaleet tai juustoraaste, jos haluat niitä mukaan.

Kuumenna keskilämmöllä kunnes massa on hyytynyttä. Älä "vetele" massaa keskelle suomalaiseen tapaan. Käännä munakas kahden lautasen avulla ympäri ja palauta kypsymään vielä pannulle. Kun munakas on kypsä liu'uta se tarjoiluvadille ja koristele.
Tarjoa heti vaikka rapean leivän kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti