sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Lapsen vinkkelistä

Olemme kulkeneet tietyn kehityskaaren matkustamisessa jälkikasvun kanssa. Taaperovaiheessa matkatavaraa oli valtavat määrät ja uhkana olivat ennen kaikkea vatsataudit, joiden kourissa menikin pari reissua. Haasteita toivat myös lentomatkat viihdyttämisineen ja alituinen silmä kovana vahtaaminen rannalla ja uima-altaalla. Kuitenkin reissuun lähdettiin silloinkin, sillä pikkulapsiarjen keskelle kaivattiin lomamatkan tuomaa virkistystä ja vaihtelua ja aurinkoa.
Nyt matkustaminen murros-ja esimurrosikäisten kanssa sujuu jo varsin hyvin, mutta lapsia ne ovat vähän isommatkin mukelot, joten tietyt asiat on edelleen huomioitava. Onneksi jälkikasvu kuitenkin osaa myös itse huolehtia jo viihtyvyydestään. Naposteltavaa ja juotavaa on oltava matkoilla riittävästi ja älylaitehärpäkkeet ja piirustusvälineet eivät saa joutua ruumaan. Retkipäiviä ei kannata olla montaa peräkkäin ja rannalle ja altaalle on mentävä usein ja matkamuistoshoppailuihin on paras varata kunnolla aikaa! Langaton wifi etsitään aina tarpeen tullen. Ja vaikka kuinka varautuisi, (esi)teinin hermo menee kuitenkin aina jossakin kohtaa poikki ja silloin vain pitkästä pinnasta on hyötyä. Siihen kohtaan ei vielä ole tultu, etteivät lapset haluaisi lähteä mukaan. Luulen, että ennen sitä vaihetta tulee kausi, jolloin matkalle halutaan ystävä seuraksi. Lapset haluavat välillä myös testailla järjestelmäkameraa ja tässä muutamia neiti 9 veen ottamia kuvia.
Uuno-kortit menevät pieneen tilaan ja ne kuuluvat lomamatkaan. "Hyvii reissui" vaan kaikille talvilomien matkalaisille! :D

2 kommenttia:

  1. Kiitos samoin. Nuo on koettu ja hyvin voi samaistua. Nyt kun asuu "etelässä", matkustus saa ihan uuden kummallisen ulottuvuuden, se on vain siirtymistä toiseen paikkaan. Siinä on mennyt se tietty fiilis vähemmälle.. Mut tietty tilalla on lämmin arki ja jatkuva aurinko.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista :) Teidän blogia olisi kiva lukea, kun seikkailette siellä eksoottisessa ympäristössä.

    VastaaPoista