maanantai 27. helmikuuta 2017

Vuosikatsaus

Helmikuun ensimmäisenä päivänä tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun saimme Casa Limoneron avaimet käteen. Kaikenlaista tunnelmaa ilosta ihmetykseen on tähän vuoteen mahtunut. Viimeisin "ylläri" oli juristiltakin huomaamatta jäänyt edellisen omistajan maksamaton kiinteistöhuoltomaksu. Mutta positiivisen puolella ollaan yhä! Monet ovat kyselleet minulta kuinka usein kävimme Espanjassa menneenä vuotena. Teimme yhteensä viisi reissua, joista muutamia kohokohtakuvia seuraa alapuolella.

Helmikuussa olimme viikon reissun, jolloin raivasimme kämpän vanhasta rojusta ja siivosimme asunnon ja ostimme ruokapöydän, sängyt ja sohvan ja arkun. Sää oli koko ajan hyvä, 13-19 astetta.

Toukokuussa minun piti lähteä ystävättäreni kanssa lomailemaan 5 päiväksi, mutta sairastumisen takia matkakumppaniksi vaihtui puolisoni. Maalasimme seinää ja kiersimme putiikkeja ja olimme rannallakin. Ja ostimme sitruunapuun! Sää oli päivisin täydellisen kesäinen, mutta illat vilpoisia.

Kesä-heinäkuussa olimme koko perheellä reilun viikon lomailemassa. Ystävät majoittuivat läheiseen vuokra-asuntoon. Ohjelmassa oli perinteistä rantalomailua, vesipuistoa jne. Sää oli jo helteisen kuuma ja ihana.

Syyskuussa olimme puolison kanssa taas neljän yön reissun. Kävimme Acebuchalissa, ajelimme rantaviivaa pitkin, täydensimme sisustusta ja tutustuimme lähemmin kylään. Sää oli yhä päivisin kuuma ja rannallakin olimme.

Viimeisin koko perheen viikon reissu joulukuussa oli toiminnallisin. Retkeilimme El Torcaliin (erillinen postaus myöhemmin), kiipesimme kylän kukkulalle, olimme Malagassa joulutunnelmissa, ajoimme viiden kylän reitin, kävimme Granadan Alhambrassa ja juoksentelimme rannalla simpukoita keräten. Mieleen jäi erityisesti edeltäneiden sateiden aikaansaama vehreys! En ole Espanjaa yhtä vihreänä ennen nähnyt. Sää oli taas hyvä 15-19 astetta ja 6/7 oli aurinkopäiviä.

Summa summarum. Loma-asunnon käyttöaste on ollut kohtuullinen, sillä näiden lomien lisäksi asunto on ollut ajoittain myös tuttujen käytössä. Suunnilleen sama tahti jatkuu tänä vuonna, mutta kesällä olemme vähän pidemmän pätkän. Meille on siunaantunut joka reissulle hyvä sää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti