Talviaika

Tänään onkin sunnuntai tuntunut ihanan pitkälle kiitos kellojen siirron. Mistään muusta syystä en taida mokomasta siirrosta piitatakaan. Pimeys on kanssamme nyt muutaman kuukauden ja se vaatii kynttilöitä, kutimia, kirjoja, kuumia juomia. Onneksi lohtukeinoja löytyy yhdellä aakkosellakin jo noin monta! Espanjassa monet tykkäävät juuri näistä kuukausista sopivasti viilentyneiden ilmojen ja silti vielä mukavasti paistavan auringon takia. Aika näyttää, milloin itse seuraavan kerran pääsee niistä nauttimaan. Toivon, ettei tarvitse odottaa ensi kesään asti. Tuoreimpana uutisena Espanjasta on ollut ulkonaliikkumiskiellon asetus yöajalle ja ravintoloiden huomattavasti lyhennetyt aukioloajat. 

Olen tallentanut instagramista ihania tunnelmakuvia espanjalaisista kodeista. Tässä pari tuoreinta. Miten voikaan värit tuolla ympäristössä näyttää silmääni niin herkullisilta, vaikka Suomessa en osaisi valita niitä ollenkaan.

Olen myös haaveillut riddari-neulomukseni myötä Islannistakin. Oma paitani valmistuu parin päivän sisällä ja sitten aloitan toisen puolisolle. Vain lennot tulen ja jään saarelle puuttuvat! Huomaan todellakin kertyvää matkustamisvajetta ja - kuumetta.

Tällaisia sekalaisia talviajan alun tunnelmia. Voidaan hyvin ja pidetään mieli valoisana! 

Uinuva vanha Marbella

Elokuun reissulla poikkesimme Marbellassa, kun palasimme Caminito del Reylta. Oli siesta korona-aikaan ja vanha kaupunki oli täysin tyhjä ihmisistä.  Emme kumpikaan olleet käyneet tuolla vanhassa kaupungissa ja meillä oli nälkä, siksi pistäytyminen juuri tuonne. Ravintoloissa oli vain yksittäisiä ihmisiä ja ruokapaikan valitseminen oli täten vaikeaa. Minut kun on opetettu menemään sinne, missä on täyttä. Kiersimme appelsiinien aukiolla ja pikkukujilla siinä ympärillä. Söpö, pieni, tyypillisen espanjalainen vanha kaupunki. (Koko Marbella onkin sitten kaikkea mahdollista). Lounaspaikassamme oli ihan hyvät tapakset, mutta jouduimme odottamaan niitä luvattoman kauan. 


Aukiot ovat aukkoja historiaan. Välttämättä sähkövaloja lukuunottamatta mikään ei ole muuttunut muutaman sadan vuoden aikana. Aina paras, jos aukiolla voi vielä nautiskella virvokkeita ja seurailla ihmisvilinää. Nyt kumpikaan ei ollut mahdollista. 

Tapaksemme olivat hyvin perinteisiä: vaaleaa leipää oliivitahnalla, lihapullia, espanjalaista munakasta, juustoja.

Those were the days. Jälleen olen saanut lisämuistutuksia hetkien onnellisuudesta ja ainutkertaisuudesta.  Tuo retkipäivä, jolloin kävimme Caminitolla, uimassa El Chorro-järvessä ja Marbellassa olikin yhtäkkiä vuoden kohokohta. Ja siinä itseasiassa yhdistyi lähes täydellisesti neljä Espanjassa minulle hyvin tärkeää asiaa: luonto, historia, uimalla virkistäytyminen ja ruoka.