Huikea rotkoretki - El Saltillo

Kaikki ovat kuulleet Caminito del reystä, jonka itsekin olen pariin kertaan kulkenut. Harvat kuitenkaan tietävät El Saltillon, toisen rotkoreitin, joka sisältää myös pitkähkön riippusillan ja kiipeämistä ilman turvakaiteita. Retki on oikeasti turvallinen, kun katsoo mihin jalkansa astuu ja pitää turvaketjusta kiinni, mutta korkeanpaikankammoiset voivat kääntyä riippusillalta takaisin ja saavat silti mukavan retken. Tervetuloa mukaan meidän retkipäivään! Kuvia on paljon. 

Polku alkaa Canillas de Aceitunon vuoristokylästä, jonne Frigilianasta on autolla noin 40 minuutin ajo. Auton voi parkita ilmaiseksi kylän parkkitaloon. Polun lähtö on vasemmalla kylän ensimmäisen pikku aukion perällä, josta puikkelehtii portaat ylös kylän ylle. Kylttejä alkaa näkyä aika pian. Alkupisteeltä voi päättää lähteekö tälle Saltillon reitille vai peräti La Maromalle, joka on Malagan maakunnan korkein huippu (2066m). La Maroman valloitus vaatii jo suunnitellumman patikoinnin.

Aluksi reitillä seuraillaan kastelukanavaa. Samalla voi ihailla maisemia alas jäävään kylään ja ympäröiville kukkuloille ja oliivilehtoihin. Kevään takia oli nyt tosi vihreää ja salviat, laventelit ja rosmariinit tuoksuivat nenään. Polku on selkeä, harhaan ei voi mennä. Tämä osuus ei vielä ole raskaskaan. Pikkuhiljaa saavutaan kohti rotkoa ja se onkin jyrkimmästä kohdastaan verkotettu. Tästä laskedutaan sitten kohti riippusiltaa ja nyt askeleet on jo katsottava hieman tarkemmin. Riippusillalla kulku on turvallista ja sieltä voi nähdä alapuolella olevat vesiputoukset, joille aikaisemmin on kulkenut oma polku, joka oli nyt turvallisuussyistä kiinni.

 Jännitän itse korkeita paikkoja sen verran, että riippusillalta ei minulla ole yhtään kuvaa! 

Riippusillan jälkeen alkaa kipuamisosuus rotkon vastakkaisen seinämän päälle. Tämä ottaa jalkoihin ja pahimmissa kohdissa polun leveys on noin puoli metriä ja alapuolella pudotus rotkoon. Mutta kiinni ketjusta pitäen ja tarkasti astuen ei ole hätää. Kameraa en uskaltanut esiin kaivaa näillä kohdilla. Polku on osa koko Malagan halkovaa suurta vaellusreittiä ja siksi polun päätepistettä ei varsinaisesti ole. Itse päädyimme syömään eväät vehreälle kukkulalle ja lähestyvien sadepilvien takia meille lopulta tuli kiire takaisin. Se hetki auringon vielä paistaessa ja kauniita maisemia ihastellessa oli upea. Kyllä luonto jylhyyksineen on ihmeellinen! 

Lopulta sade vei voiton ja kauhuksemme jouduimme laskeutumaan kaatosateessa tuon jyrkän rinteen. Ketjua tuli puristettua aika lujaa!

Loppumatkasta aurinko tuli takaisin. Olimme kuin uitetut koirat alusvaatteita myöten märkänä. Kauniissa maisemissa kulkien ei sekään haitannut. Jos emme olisi olleet läpimärkiä, olisimme menneet kylään syömään tai kahville.

Meillä meni retkeen nelisen tuntia ja kävelyä tuli vajaa 11 kilometriä. Sillalle ja takaisin matkaa on yhteensä reilu 6 kilometriä. Reitti ei sovellu pienten lasten kanssa patikoiville. Sääennuste kannattaa olla täyspoutainen, sateella kulkeminen on haastavaa. 

Pitkästä aikaa

Hyvää kevättä blogin  seuraajat! Long time no see. Blogi uinui talviunta monen muun normaaliaktiviteetin tavoin ja saa nähdä miten se tästä heräilee.

Kerron teille salaisuuden. Kävin tarkistamassa  kämpän tilanteen pääsiäisenä. Uskalsin näin, koska tiesin, että kylällä ei koronaa ole ollut keväällä ja koska olen jo pari kuukautta sitten saanut ammattini takia koronarokotuksen tehosteineen. Mietin asiat tosi huolella ja kävin mennen ja tullen ja karanteenissa  vielä testeissä, kuten vaatimukset ovat. Ajoin yksin keskellä yötä ulkonaliikkumiskiellon aikaan kentältä Frigilianaan rystyset valkeina rattia puristaen. Huokailin helpotuksesta, kun asunto oli ennallaan  ja muutamia kuolleita banaanikärpäsiä ja hämähäkinseittejä lukuunottamatta siisti. Aamulla pääskysten liverrykseen herätessä oloni oli epätodellinen ja liikuttunut. Mikä ihme, että pystyin ylipäänsä saapumaan toiselle kodillemme. Aiemmin itsestäänselvyys ja nyt erityinen juttu! Kiitollisena vaeltelin pitkin rauhallista kylää, joka ikävöiviin silmiini oli erityisen kaunis. Kyläläiset olivat jatkaneet elämää, mutta moni bisnes on kärsinyt. Sisustuskaupan rouva totesi kaupan olleen lähes koko talven kiinni. Ja mitä ihanuuksia siellä taas olikaan... 

Osan lomasta vietin koronan jo sairastaneen ystäväni kanssa ja teimme vaelluksen El Saltilloon, josta kirjoitan kyllä myöhemmin kokonaisen postauksen. Olipahan huima päivä. Jopa rantapäivän sain myös. Etäisyyden pito muihin oli helppoa ja maskipakko koskee Espanjassa jopa näitä vaelluspolkuja.

Normaalia matkailua joutuu vieläkin valitettavasti  odottamaan. Sitä että puoliso saa rokotteen ja että valtava testirumba hellittää. Kentillä on kireä ilmapiiri ja kädet hikoilen saa jännittää omien todistusten kanssa tai että jos tulee aivastus. Matkaa on vielä  siihen, että iloisena lähdetään lomareissuun. Stressasin siirtymiä todella paljon. 

Perheen kanssa omalla lomakodilla olosta tulee pian kaksi vuotta! Minä olen korona-aikana käynyt tarkistamassa paikat 2 kertaa ja kumpikin reissu onnistui loppujen lopuksi hyvin. Hetkeäkään en ole katunut, että asunto on tullut hankittua, vaikka tämän vuoden aikana huolta on ollut. Pala sydäntä on jäänyt valkoiseen kylään.