Elokuun reissulla poikkesimme Marbellassa, kun palasimme Caminito del Reylta. Oli siesta korona-aikaan ja vanha kaupunki oli täysin tyhjä ihmisistä. Emme kumpikaan olleet käyneet tuolla vanhassa kaupungissa ja meillä oli nälkä, siksi pistäytyminen juuri tuonne. Ravintoloissa oli vain yksittäisiä ihmisiä ja ruokapaikan valitseminen oli täten vaikeaa. Minut kun on opetettu menemään sinne, missä on täyttä. Kiersimme appelsiinien aukiolla ja pikkukujilla siinä ympärillä. Söpö, pieni, tyypillisen espanjalainen vanha kaupunki. (Koko Marbella onkin sitten kaikkea mahdollista). Lounaspaikassamme oli ihan hyvät tapakset, mutta jouduimme odottamaan niitä luvattoman kauan.
Aukiot ovat aukkoja historiaan. Välttämättä sähkövaloja lukuunottamatta mikään ei ole muuttunut muutaman sadan vuoden aikana. Aina paras, jos aukiolla voi vielä nautiskella virvokkeita ja seurailla ihmisvilinää. Nyt kumpikaan ei ollut mahdollista.
Tapaksemme olivat hyvin perinteisiä: vaaleaa leipää oliivitahnalla, lihapullia, espanjalaista munakasta, juustoja.
Those were the days. Jälleen olen saanut lisämuistutuksia hetkien onnellisuudesta ja ainutkertaisuudesta.
Tuo retkipäivä, jolloin kävimme Caminitolla, uimassa El Chorro-järvessä ja Marbellassa olikin yhtäkkiä vuoden kohokohta. Ja siinä itseasiassa yhdistyi lähes täydellisesti neljä Espanjassa minulle hyvin tärkeää asiaa: luonto, historia, uimalla virkistäytyminen ja ruoka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti