Marraskuun parhaat

Hiljaiselon keskeltä iltaa kaikille ja mukavaa ensimmäistä adventtia. Kuukausi, josta pidän vähiten, on kohta ohitettu ja tänä vuonna siitä on pitänyt selviytyä ilman toivoa auringosta, pikkujouluista, joulumarkkinoista, ystävän lämpimästä halauksesta. Kaikesta huolimatta elossa ollaan ja varsin kiitollisin mielin. On ahdisteltu ja ailahdeltu, mutta myös myhäilty, ja hymyäkin on saattanut olla havaittavissa. Tässä muutamia asioita, joilla olen taittanut marraskuuta.

Korona-ajan pitkittyminen sai meidät vihdoin hankkimaan kauan suunnitellun espressokoneen. Miten viisasta. Keitämme kerran päivässä kunnon kahvilatasoisen kahvin maitovaahdolla ja se nostaa mielialaa. Itse kahvin valmistuskin on pieni mukava operaatio. Ja se tuoksu mikä valmistuksen lomassa leviää on silkkaa nautintoa.

Neulominen on ollut minun pelastus. Uskon, että käsillä tekeminen ja valmistuvan työn käsissä piteleminen on lähellä terapeuttista tilannetta. Nyt myös ymmärrän sen, miksi neulon aina vain syksyisin - tällöin kaamosterapialle on todella tarve. Luulen että mikä tahansa muukin käsitellä puuhastelu ehkä ajaa saman asian.

D-vitamiini. Vasta tänä syksynä olen alkanut ottamaan säännöllisesti D-vitamiinia paitsi vastustuskyvyn lisäämiseksi, myös yleistä jaksamista tukemaan. Aiemminkin olen käyttänyt, mutta en näin tunnollisesti. Koen, että siitä on ollut hyötyä. Terveydenhuollon ammattilaisena olen myös huomannut, että ilman purkista otettua lisää lähes kaikilla tutkituilla arvot ovat alle viiterajojen. Frigilianan kylän facebook-sivuille päivittyy joka aamu kuva jostakin ihanasta kadunkulmasta aforismin kera. Ne ilahduttavat arjen keskellä.

Tällaisin konstein kitkutellaan tällä haavaa. Joulukuu on valon juhlaa kaamoksessa ja siitä iloitaan sitten seuraavaksi. Tunnelmallista adventin aikaa sinulle!

Talviaika

Tänään onkin sunnuntai tuntunut ihanan pitkälle kiitos kellojen siirron. Mistään muusta syystä en taida mokomasta siirrosta piitatakaan. Pimeys on kanssamme nyt muutaman kuukauden ja se vaatii kynttilöitä, kutimia, kirjoja, kuumia juomia. Onneksi lohtukeinoja löytyy yhdellä aakkosellakin jo noin monta! Espanjassa monet tykkäävät juuri näistä kuukausista sopivasti viilentyneiden ilmojen ja silti vielä mukavasti paistavan auringon takia. Aika näyttää, milloin itse seuraavan kerran pääsee niistä nauttimaan. Toivon, ettei tarvitse odottaa ensi kesään asti. Tuoreimpana uutisena Espanjasta on ollut ulkonaliikkumiskiellon asetus yöajalle ja ravintoloiden huomattavasti lyhennetyt aukioloajat. 

Olen tallentanut instagramista ihania tunnelmakuvia espanjalaisista kodeista. Tässä pari tuoreinta. Miten voikaan värit tuolla ympäristössä näyttää silmääni niin herkullisilta, vaikka Suomessa en osaisi valita niitä ollenkaan.

Olen myös haaveillut riddari-neulomukseni myötä Islannistakin. Oma paitani valmistuu parin päivän sisällä ja sitten aloitan toisen puolisolle. Vain lennot tulen ja jään saarelle puuttuvat! Huomaan todellakin kertyvää matkustamisvajetta ja - kuumetta.

Tällaisia sekalaisia talviajan alun tunnelmia. Voidaan hyvin ja pidetään mieli valoisana! 

Uinuva vanha Marbella

Elokuun reissulla poikkesimme Marbellassa, kun palasimme Caminito del Reylta. Oli siesta korona-aikaan ja vanha kaupunki oli täysin tyhjä ihmisistä.  Emme kumpikaan olleet käyneet tuolla vanhassa kaupungissa ja meillä oli nälkä, siksi pistäytyminen juuri tuonne. Ravintoloissa oli vain yksittäisiä ihmisiä ja ruokapaikan valitseminen oli täten vaikeaa. Minut kun on opetettu menemään sinne, missä on täyttä. Kiersimme appelsiinien aukiolla ja pikkukujilla siinä ympärillä. Söpö, pieni, tyypillisen espanjalainen vanha kaupunki. (Koko Marbella onkin sitten kaikkea mahdollista). Lounaspaikassamme oli ihan hyvät tapakset, mutta jouduimme odottamaan niitä luvattoman kauan. 


Aukiot ovat aukkoja historiaan. Välttämättä sähkövaloja lukuunottamatta mikään ei ole muuttunut muutaman sadan vuoden aikana. Aina paras, jos aukiolla voi vielä nautiskella virvokkeita ja seurailla ihmisvilinää. Nyt kumpikaan ei ollut mahdollista. 

Tapaksemme olivat hyvin perinteisiä: vaaleaa leipää oliivitahnalla, lihapullia, espanjalaista munakasta, juustoja.

Those were the days. Jälleen olen saanut lisämuistutuksia hetkien onnellisuudesta ja ainutkertaisuudesta.  Tuo retkipäivä, jolloin kävimme Caminitolla, uimassa El Chorro-järvessä ja Marbellassa olikin yhtäkkiä vuoden kohokohta. Ja siinä itseasiassa yhdistyi lähes täydellisesti neljä Espanjassa minulle hyvin tärkeää asiaa: luonto, historia, uimalla virkistäytyminen ja ruoka. 

"Valmiit suunnitelmat"

Jos jotakin tämä vuosi on opettanut, niin sen, että mitään asiaa ei voi suunnitella varmaksi. Voi varovasti hahmotella ja  elätellä. Olla valmis perumaan ja siirtämään. Kumma kyllä pettymyksiinkin tottuu ja turtuu. Mitä suotta itkupotkuilla, kun ei se mitään auta kuitenkaan.

Pessimistiksi ei kuitenkaan kannata ruveta ja haaveilla saa vaikka kuinka mehevästi, vaikkakin haaveet/toiveet monesti yksinkertaistuvat vaikeampia aikoina. Kunhan pysyttäisiin  terveenä, kunpa edes joskus pääsisi jonnekin reissuun, kunpa talous kestää jne. Näin on käynyt myös Espanjan haaveilulleni: kunpa taas joskus pääsen käymään. 

Tosin tiedän kyllä hyvinkin, mitä siellä haluan tehdä sitten kun pääsen :D 

Istun tässä parvekkeella oikein kiireettömästi aamupalalla, siestakahvilla. Kuuntelen kylää ja pääskysiä ja kirkonkelloja.

Menen testaamaan vaellusreitti El Saltillon, joka on uusi avattu rotkoreitti meidän suunnalla Canillas de Aceitunassa . Muitakin reittejä on muistikirjassani ainakin kymmenen, mutta voisin aloittaa tuosta. 

Herään aikaisin katsomaan Nerjan auringonnousua. Se on kuulema Balconilla erityisen hieno ja koskaan en niin aikaisin ole ollut liikkeellä. 

Käyn antiikkikaupoissa. 

Kudon, luen ja kävelen. Kutominen Espanjassa on minulle uutta, haluan testata miltä se tuntuu Välimeren tuntumassa. 

Jos loma on pitempi, haluaisin ajaa Tarifaan Atlantin rannoille ja käydä Cadizissa, jossa on paras tietämäni juustotapaspaikka. 

Haaveilu tekee minut toiveikkaaksi ja tuo mielihyvää, joten aion jatkaa sitä, vaikka toteutuminen tovin kestäisikin. 

Sadepäivän piristystä

Tänään on syksyä ollut ilmassa oikein kunnolla. Lehtiä lentelee tuulenpuuskissa ja villasukatkin olen jo vetänyt jalkaan. Nopea vilkaisu Euroopan säätä näyttää Frigilianassa yhä tukevaa hellettä. Mieltäni lämmittelinkin katsomalla kuukauden takaisen reissun iltapäiväkävelykuvia. Kävimme paremminkin maleksimassa yhtenä iltapäivänä siestan aikaan, jolloin oli todella kuuma. Ah, ihanan kuuma siis. Siestan aikaan saa kulkea rauhassa ja ihmetellä auringossa kylpevää kylää. Kaikki järkevät sielut ovat varjoissa siemailemassa kylmiä juomia tai tuulettimen vieressä päiväunilla. Tässä teillekin muutamia lämpimiä kuvamuistoja. 

Kun skootteri mätsää täydellisesti kylällä yleiseen turkoosiin oviväriin... 

Kun tarkemmin katsoo bougainvillea, voi huomata nämä pienet valkoiset kukkaset. Punaisethan ovat lehtiä. Tai näin minulle on kerrottu. 

Kylän omat kilpparit uiskentelemassa, äiti ja poikanen. Tulivat meitä heti katsomaan, varmaan syömisen toivossa. 

Palmu, jonka nimi voisi olla enkelinsiipi. 

Uusi monumentti kotikadulla. Mitä lie esittää? 

Ahaa, joku muukin on liikkeellä. Ja oikeaoppisesti maskit puettuina. 

Hirmuisen sööttejä nämäkin pienet kukkivaiset. 

Syksyn painaessa päälle huokailen vapaan liikkuvuuden perään. Ajatus siitä, että voin synkimmillä hetkillä tarpeen vaatiessa siirtyä valoon, on kannatellut pimeän kauden yli, vaikka aina en ole mahdollisuutta edes käyttänyt. Nyt sitä ei varmastikaan ole. Myydäänköhän tänä vuonna ennätysmäärä kirkasvalolamppuja? Keksiiköhän joku jotakin uutta virtuaalimatkailun saralla? 

Iloa syksyyn meille kaikille! 

Etätöitä ja karanteenielämää

Kahden viikon omaehtoinen matkan jälkeinen  karanteenini alkaa olla lopuillaan ja tuntuu kuin normaalista arjesta olisi ikuisuus. Yksinkertaisessa elämässa on ollut puolensa, kun vältän kauppareissut ja monet asioiden hoitamiset..Kotitöitä en sentään voi väistää. Olen noudattanut karanteenia tosi kirjaimellisesti ja  ollut vain kotona, lenkkeillyt lähimetsässä, käynyt kerran omalla porukalla mökillä ja matka/karanteenikamuni kanssa saunalautalla. Sosiaalista kaipuuta on helpottanut pari ystävää, jotka ovat tulleet metsälenkeille seuraksi. Nettishoppailu ja kodin sisustaminen voisi kyllä karanteenin pitkittyessä riistäytyä käsistä. Olenhan vaihtanut järjestystä jo kahdessa huoneessa ja tilannut maton. Sen verran Espanjaa mahtuu tähänkin postaukseen, että mainitsen tuunanneeni etätyöpisteeni työpöydän tällä söötillä Nerjasta ostetulla keraamisella vetimellä.

Tein etätöitä ensimmäistä kertaa ikinä ja olen hieman ylpeä, että selvisin alun tietoteknisistä ongelmista aika hyvin ja koko viikon aikana soitin vain kerran it-tukeen. Videovastaanotolle on tällä hetkellä kysyntää ja tunsin voivani palvella avun tarvitsijoita varsin hyvin. Aikataulussa on pysyttävä normaali vastaanottoa täsmällisemmin (toki siihen pyrin muutenkin) ja ergonomia ja jatkuva päätteen tuijotus voisi pidemmän päälle tuoda ongelmia. Ajan säästyminen työmatkojen puuttuessa ja taukojen aikana ulkona piipahtaminen olivat plussaa. Sen verran kivasti sujui, että mieleen juolahti, miten kivaa voisi olla pimeät kuukaudet tehdä tällaista työtä kirkkaamman auringon alla. Siinä työstettävää tuleviin vuosiin, varsinkin, jos matkustaminen lyhyille lomille jatkuu epävarmana. 

Ehkä Andalusian parasta suklaakakkua ja ihanin järvi!

Muistelen lämmöllä mukavaa viikon takaista retkipäiväämme. Kävimme kävelemässä Caminito del Reyn, koska ystävältäni se oli vielä kokematta ja reitin hienous houkuttelee kyllä uudelleenkävijääkin. Saimme lipun päivän ensimmäiseen aikaslottiin, joten kuumuuskaan ei ollut ongelma ja reitillä pystyy hyvin pitämään turvavälin. Itse asiassa normaalioloissakin rotko-osuudella suositellaan 2-5 metrin välejä. 

Mutta varsinainen postausaihe on nyt kyllä retken oheistoiminnot. Kahdeksan kilometrin taipaleella tulee jo hieman nälkä ja samoin kuin kolme vuotta sitten puolisoni kanssa, päädyimme nytkin polun jälkeen  ottamaan suklaakakut El Mirador - ravintolassa. Ravintolassa on viidakkomainen fiilis, kauniit maisemat ja tuo kakku: se on ihanaa! Kakku on yhdistelmä tavallista suklaakakkua ja moussea ja se tarjoillaan kermavaahdon kanssa. Kahvikin oli oikeaoppista cafe con lecheä.

Kakut syötyämme suuntasimme ex tempore - uinnille aluetta ympäröivään aivan turkoosiin järveen. Vaikka uimareita oli liikkeellä, pitkän rantaviivan ansiosta siellä sai olla aivan rauhassa ja vesi oli virkistävää ja kirkasta. Yksi parhaita uintikokemuksiani Espanjassa! Suosittelen, jos vierailet kuumaan aikaan Caminitolla.

No itse polku - se on toki upea kokemus, joka ainakin kertaalleen kannattaa itselleen suoda. Kiinnitin toisella kerralla huomiota ihan eri asioihin kuin ekalla kerralla. Tässä vielä parhaita paloja.

Mietteitä maskimatkan jälkeen

Takana on sangen erikoinen 5 vrk:n reissu. Se mikä matkassa, kuten aina, oli ihanaa, oli  lähes täysi irrottautuneisuus hetkeksi pois omasta arjesta.  Ja aurinko, lämpö, kauniit maisemat, hyvä ruoka ja seura. Olo ei kuitenkaan ollut aivan ristiriidaton, sillä korona-aikaa ei tietysti pääse nyt missään pakoon. Korostan vielä, että jos asuntomme olisi ollut Kataloniassa, olisi  tarkastusreissu jäänyt tekemättä. Vaikka omalla kylällä tautia ei ole, toimet ovat mittavat ja lomailu ei ole sitä rentoa rannalle menoa ja ravintoloissa syömistä kuten normaalisti. Rannoille ei mennä, niille päästään (turvavälit pitää olla joka suuntaan) ja ravintoloissa ruokalistat ladataan omalla kännyllä ja paikkavaraus lähtökohtaisesti tarvitaan. Ja joka paikassa on oltava maski. Eivätkä ihmiset välttämättä osaa pitää niitä oikein, mutta kaikki niitä pitävät... Itse pidin lennoilla kirurgista maskia ja kohteessa kangasmaskeja, jotka pesimme kuumalla vedellä ja pesuaineella. Maskiin tottuu kun sitä pitää, töissä toki olen jo harjaantunut. Suomessa voin mukisematta jatkaa maskin käyttöä kaupoissa ja julkisessa liikenteessä vaikka koko syksyn. Espanjassa maskit ovat edullisia ja niitä saa joka paikasta. 

Surukseni huomasin, että kylän yksi kielikoulu oli joutunut lopettamaan, samoin rakastamani suklaakahvila. Toisaalta vanhat perinteiset ravintolat olivat auki ja porukkaa melko kivasti. Koen empatiaa turismista eläviä espanjalaisia kohtaan ja ymmärrän, että täysi matkailun alasajo esimerkiksi vuodeksi olisi kuolinisku liian moneen bisnekseen. Siksi kaikki keinot on otettava käyttöön, joilla viruksen leviämistä rajataan. Finnair voisi vielä panostaa koronaehkäisyyn antamalla matkaseurueiden istua koneessa vierekkäin. Taas kerran pariskuntia ja matkakumppaneita oli sekoitettu sikin sokin konetta, mikä mielestäni on ihan käsittämätöntä. Yhtään yskijää ei onneksi koneessa vaikuttanut olevan ja sielläkin oli toki maskipakko. 

Asunnolla oli kaikki hyvin, lukuunottamatta sitruunapuuta, joka ei voinut hyvin. Vaikka lämmöt olivat ulkona 35 luokkaa pärjäsimme  yöt mainiosti  tuulettimien kanssa ja illan istuminen terassilla omassa rauhassa tähtitaivaan alla oli ihanaa. 

Nyt jatkan lomaa kotona ja pihalla karanteeninomaisesti ja sitten olen viikon etätöissä. Ja toivon, että jossain kohtaa korona-ajat ovat vain muisto ja matkustaminen taas normaalia, vaikka kyllä epäilen, että maskit saattavat jäädä lentoliikenteeseen. Seuraavaan reissuun voi kyllä taas olla pitkä aika.