Siinä missä ensisijaiseksi päätettyä kylppäriremonttia ei ole edes aloitettu, pohdin jo pikkukyökkiin ilmeenmuutosta. Idea lähti liikkeelle, kun edellisellä reissulla yli kymmenen kiloa appelsiineja käsin puserrettuani himoitsin Smegin sitruspuserrinta. En vielä ostanut aparaattia, kun hinta tuntui aika suolaiselle.
Smegin sivustolla vieraillessani kuitenkin ihastuin myös tuohon punaiseen jääkaappiin. Se sopisi ihanasti pikkuasuntoon (ja hinta kyllä on ihan tönkkösuolainen). Punainen jääkaappi ei taas sopisi pyökkeihin kaappeihin. Näin ajatus etenee...Samalla mietin, että ennen kun koko keittiö otetaan lekalla alas, voisi värimaailmoita testata muutamalla kympillä dc fixillä. 50-luvun punainen ja kiiltävä valkoinen sopivat jotakuinkin espanjalaiseen värimaailmaan. Kaapit voisi tuunata valkoisiksi. Tämä betonia imitoiva kalvo sopisi tasoille, mutta emme viitsi peittää täyskivisiä tasoja. Yksi arvoitus on, mille lattia näyttäisi vaaleamman keittiön kanssa. Muuten musta, 50-luvun punainen ja valkoinen sopii tähän kämpän yleisväritykseen mielestäni hyvin. Kuten musta-valkoiseen marokkolaishenkiseen kylppäriin, joka edelleen on vasta haaveissa.
Kiva näitä on pohdiskella ja mallailla. Onneksi on yksi lomapätkäkin säästössä, niin pääsee näillä näkymin laittamaan tuumia toimeen.
Ilmassa on uusia alkuja ja häivähdys syksyn tuntua elokuun myötä. Helteiden perään lienee enää turha haikailla, mutta marjastuskelejä ja satoa toivon ainakin. Mukavaa elokuun jatkoa kaikille, toivottavasti huomenna näkisimme kuutamon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti