Lähes kuumeisesti odottelen jo omaa kesälomaani, joka tänä vuonna poikkeaa todella paljon aikaisemmista vuosista. Perhematkoja ei ole luvassa ulkomaille, mitä ei ole tapahtunut ikinä sitten lasten vauvavuosien ja lisäksi oma lomani on pääosin elokuun puolella. Tämä on itselleni kyllä hieman liian myöhään. Onneksi iltapäiväunien avulla olen selvinnyt tiiviistä työnteosta (työpäivän jälkeen toki 🤭) .
Osa ihmisistä reissaa jo rohkeasti ulkomaille eikä minusta ole heitä tuomitsemaan. Lähes saman koronaesiintyvyyden maissa reissaaminen on ihan ok, kun noudattaa ohjeita ja on hygieeninen. Ja itsekin olen lähdössä "huoltoreissulle" Espanjaan ystävän kanssa ja todennäköisesti 2 viikon karanteeni odottaa sitten sen jälkeen ellei Andalusian aluetta eriytetä matkustusohjeiden suhteen. Espanja ei kuulu karanteenivapauteen, koska Kataloniassa esimerkiksi on ollut edelleen reiluhkosti tartuntoja. Omalla alueellani Nerjan ympäristössä tilanne on todella hyvä ja rajoitukset silti isot: maski on oltava aina paitsi uidessa ja syödessä ja kotona ja oman porukan kanssa autoillessa. Lähden silti tässä kohtaa, koska asunnonomistajana ei voi olla kuukausitolkulla tarkistamatta paikkoja ja koska nyt tilanne sen sallii itselleni. Syksystä ja talvesta ei tiedä mitään. Maskeja on varattava mukaan useita, niin pestävää kangasmallia kuin kertakäyttöisiä. Saapa nähdä miten niiden kanssa 30+helteessä pötkitään.
Ihanaa silti, että näyttää siltä että pääsen käymään lomakämpällä. Toivottavasti kaikki on kunnossa. Olen ollut huolissani kyläläisistä. Miten päiväretkeilijöiden varassa elävän putiikinpitäjät ja ruokapaikat pärjäävät? Onko paikkoja jouduttu sulkemaan? Mielenkiintoista nähdä Nerjan rannat ehkä väljimmillään ajankohtaan nähden..?
Suomen kesä on ollut miellyttävä ja nyt uutena ilona on muhkea marjasato. Alan kuulostamaan todella keski-ikäiseltä tädiltä, mutta suurinta iloa olen saanut metsästä ja löhöilystä omalla terassilla lukien Rileyn seitsemän sisaren sarjaa. Onneksi tennistäkin olen päässyt pelaamaan.
Toivottavasti pääsen seuraavaksi postaamaan Espanjan maaperältä. Itse olen saanut paljon iloa ulkomailla asuvien suomalaisten blogi/instapäivityksistä. Jokaista reissua ei tarvitse tehdä itse, kun voi eläytyä muiden tunnelmiin. Näissä maisemissa kuitenkin toivottavasti itse pian...
Ihanaa kesän jatkoa sulle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti