lauantai 28. toukokuuta 2016

Tehosteseinä ja muutamia sisustusmietteitä

Saimme siis maalattua edellisellä reissulla tehostesuorakaiteen sohvan taakse. Maali on Suomesta kuskattu Teknoksen täyshimmeä sisämaali ja sävy T1095.  Paikallisesta putiikista löytyi hieno peilikin värisuorakulmion sisälle, mutta poran puuttuessa päätimme jättää sen oston seuraavaan kertaan. Yllättävän paljon tälläinen pieni tehostus vaikuttaa huoneen yleisilmeeseen ja uskon että peilillä saa luotua vielä tilantuntua lisää.

Hankintoja emme paljoa tehneet. Flamencojuliste pääsi ruokapöydän yläpuolelle ja keraaminen koristesydän arkun päälle. Hiljaa hyvää tulee...Makuuhuoneeseen tarvitaan vielä lipasto ja kaappi ja kattolamppu ja yöpöydän valaisimet sekä kokovartalopeili. Olohuoneen laattalattia on sen verran kylmä jalalle talvisin että matto olisi miellyttävä. Terassilta puuttuu myös yhtä sun toista...Omasta mielestäni vähitellen sisustaminen on antoisampaa kuin kerralla valmiiksi rysäyttäminen ja lisäksi ajan kanssa asuntoa käyttämällä hahmottuvat erilaiset tarpeet. Asunto on kuitenkin jo käyttökuntoinen.

Ehkä eniten haaveilen kylpyhuoneremontista; lattialle mustavalkoiset marokkolaislaatat ja seinille suuret valkeat laatat. Eikä pyökinväristen keittiökaappien vaihto olisi pöllömpää...

Viimeinen kouluviikko pyörähtää käyntiin koululaisilla pian ja kesäkuu alkaa olla käsillä. Oikein ihanaa kesää kaikille ja rentouttavaa lomaa kesäkuun lomalaisille :)

3 kommenttia:

  1. Oliko siis tarkoitus myös vuokrata tätä ihanuutta? :-)

    VastaaPoista
  2. Kyllä on tarkoitus :) Ilmoittele jos olet kiinnostunut.

    VastaaPoista
  3. Kyllä on tarkoitus :) Ilmoittele jos olet kiinnostunut.

    VastaaPoista