Tulin selanneeksi hiljattain erinäisiä sisustuslehtiä ja blogeja hulppeine loma-asuntokuvineen. Virtaviivaista, eleganttia ja kiiltävää, myös lomakodeissa, rahaa säästämättä (no ehkä pari hankintaa Ikeasta). Suomessa olemme tottuneet siihen, että mökille roudataan käytännöllisesti niitä kamoja, jotka eivät enää mahdu kaupunkikotiin. Tai ainakin useat tekevät niin. Omaa tavallisen tallaajan lomakämppää kuvaillessani ensimmäinen mieleen tuleva adjektiivi on kotikutoinen. Saisihan tuostakin remontoimalla vaikka minkälaisen ja ehkä remontti on parin vuoden päästä edessä, mutta siihen asti mennään käytännöllisesti "kunhan kaikki tarpeellinen löytyy" -periaatteella. Ja lisäksi tietoisesti välttelen liian skandinaavisen selkeän ilmeen luomista.
Viime lomalla oli tarkoitus laittaa terassi kuntoon, mutta jouduimme käyttämään budjetin kalliisiin lentoihin toisten peruuntuessa. Ainoaksi hankinnaksi muutamaa pikkutavaraa lukuunottamatta jäi sohvan ylle asetettu peili metallisella pitsityyppisellä reunuksella, josta tykkään kyllä paljon. Samaa sarjaa löytyy pöytälamppuja ja sisustusmaljoja. Terassille ostin pari tyynyä Zara homesta. Ikean aloet jäivät testaamaan kuumankestävyyttään terassille. Herra sitruunapuu alkoi versoa jo lomamme aikana uudestaan ja sille teimme kasteluviritykset vesitonkista.
Yksi unelma on kuitenkin täyttynyt. Minulla on tuulessa hulmuava valkoinen verho :D Huoneiden isot ikkunaovet kun aukaisee selälleen on tunnelma kohdillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti