Lomia on monenlaisia. Viimeisin oli kyllä usealla tapaa poikkeuksellinen. Olin eka kertaa keskenään Espanjassa lasten kanssa, sattui ja tapahtui ja sääkään ei suosinut koko lomaa. Tasapainottava elementti eli kauneushoitolakin oli talviloman takia kiinni ;) . Vaikka mukavia juttuja oli paljon, hetkittäin mietin, että selvisimme lomasta (!). Lapsilla oli luonnollisesti välillä kinastelua yövalon määrästä, ruokapaikasta, etupenkistä autossa (vai onko muilla toisin?!). Vähän sellaista arkilomailua. Ja välillä sitten nauroimme vedet silmissä jotakin hassua. Ja söimme jäätelöä kelistä riippumatta.
Ehkä pääpointti tällaisella lomalla on olla liikaa pingottamatta. Kuunnellaan kaikkien päätoiveet ja niistä sovitaan jotain toteutukseen. Pari isompaa retkeä tuo ryhtiä ja sisältöä lomailuun, jos loppuaika menee rentoillessa. Korvatulpat ja silmälaput otetaan mukaan! Mennään niihin ruokapaikkoihin, joista saa monenlaista. Ja aikuisen täytyy muistaa ottaa omat hetkensä, itselle niitä ovat aamulenkit ja aamupala - ja kahvihetket terassilla. Onneksi tämän ikäiset voi lenkin ajaksi jättää keskenään. Kirjoja pitää olla mukana.
Oppia reissut kaikki kuitenkin. Tiedän, että pärjään ihan hyvin! Ja lapset näkevät, että kielitaidolla on todella iso merkitys, kun sen avulla selvitään haastavista tilanteista. Jostain luinkin, että kielitaito lienee tulevaisuuden aikuisten kenties tärkein yksittäinen taito (työelämässä). Isohkot lapset olivat kuitenkin pääsääntöisesti hyvää seuraa muulloinkin kuin nukkuessaan :D Teinistä oli apua myös navigaatiossa.
Tuntuu kuitenkin mukavalle, että seuraava reissu, jos Luoja suo, on naisten porukalla ja sitä seuraava koko perheellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti