tiistai 8. toukokuuta 2018

Loman jälkipuolisko

New York tarjoili meille mielenkiintoisia antejaan loman loppuun asti. Tässä vielä neljän viimeisen päivän high lighteja.


Tiistaina oli vuorossa shoppailua enimmäkseen 7th avenuella ja Macy's tavaratalossa. Shoppailun lomassa kävimme jonottamassa Times Squaren TCKS - lippukioskista alennusliput musikaaliin Waitress. Saimme liput eturiviin, hintaa jäi silti melko paljon. Ajoissa kannattaa tulla klo 14 aukeavalle luukulle.


Illalla olimme siis musikaalissa ja eturivistä näki kyllä mahtavasti kaikki ilmeet ja eleet. Laulun taso oli ihan huippua. Musikaalista suuntasimme pizzaslicejen kautta Empire State Buildingiin. Koska olimme nähneet kaupungin jo Top of the Rockista valoisalla, sopi pimeän katsanto ESB:sta vähemmällä jonotuksella meille. Kuu täydensi tunnelmaa! Osuimme Nyciin täysikuulla :) 
Seuraava päivä oli jaloille rankin päivä. Askelia kertyi 30000. Aloitimme suuntaamalla aamupalan jälkeen metrolla Brooklyniin, jossa lähinnä ihastelimme upeaa Manhattanin skylinea ja hieman Brooklynin katukuvaa. Sää oli helteinen, yli 30 astetta. Kävelimme toki takaisin Manhattanille Brooklyn Bridgeä pitkin. 
Brooklynistä kävelimme läpi Chinatownin ja Little Italyn, joissa kummassakin oli aika lailla omien maittensa tunnelma ja ihmiset myös. Little Italyssa oli italialaiseen tapaan sisäänheittäjiä ravintoloihin, mitä ei muualla New Yorkissa tavannut. Jatkoimme vielä jalkaisin Sohoon ja Greenwich villageen ja söimme Jack's wife Fredassa ja kävimme julistekaupassa. 
Vielä karautimme metrolla Midtowniin ja kävimme tsekkaamassa upeat Public Libraryn ja Central Stationin. Aivan upeat rakennukset. Kuljimme myös Bryant Parkin läpi, jossa ihmiset viettivät kaunista ja lämmintä alkuiltaa live musiikin soidessa. Puistot ovat New Yorkin parasta antia! 
Viimeisen kokonaisen päivän pääohjelma oli käynti Vapaudenpatsaalla ja Ellis Islandin Immigration - museossa. Lautta vei molemmille. Vinkkinä viisaammille: aamulla kannattaisi olla paikalla ensimmäisten joukossa Battery Parkin lauttasatamassa. Jonotimme helteessä lautalle yli tunnin. Citypassit auttoivat kuitenkin lyhyempiin lippujonoihin. Tämä nähtävyyssetti oli itselleni mieleenpainuvin ja tunteikkain. Ellis Islandin museossa kuljimme audiolaitteiden kanssa kierroksen, jolla kerrottiin siirtolaisten maahantulosta tarkastuksineen ja sijoittumisesta Yhdysvaltoihin. Suomalaisiakin tuli ihan merkittävä määrä. 
Illalla kävimme vielä vähän kaupoilla ja mm. Guccilla pikkuostoksilla. Olipahan melkoinen kokemus sekin :D Toistamiseen pistäydyimme myös elokuvissa.

Viimeinen päivä vietettiin rauhallisesti High Line - ratapuistossa, joka on tehty hylättyyn radanpätkään Chelseassa. Lopun aikaa hengasimme Central Parkissa ja haimme matkaevästä Whole food - kaupasta. Söimme vielä Upper West Sidessa hotellin lähellä. 
Reissu oli upea ja onnistunut. New York on kaupunki, johon on helppo solahtaa sisään tunnelmaan ja saimme ystävällistä palvelua ja neuvoja aina kun tarvitsimme. Hintataso oli Suomen luokkaa, amerikkalaiset merkit halvempia kyllä kuin Suomessa. Ruoka oli hyvää. Tippauskulttuurin koimme hiven hankalana ja metro oli hieman sekava verrattuna Euroopan suurkaupunkeihin. 

Tätä postausta kirjoitan kipeänä sängyn pohjalla. Onnistuin saamaan ilmeisesti jonkun pöpön, joka onneksi vasta kotona alkoi vaivata. 

Casa Limonero palaa jatkossa Espanjan tunnelmiin :) 

2 kommenttia:

  1. Taas ihania kuvia ja mukaansa tempaava teksti! Mahtava reissu ollut teillä ja olettepa tekin ehtineet kiertää monessa paikassa.
    Kyllä täällä jo odotellaan mitä Frigilianaan kuuluu ja taas ihanat tunnelmat sieltä kuvina ja tekstinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Suunnittelimme reissun etukäteen tosi hyvin, niin ehti paljon. Avitti myös se että olimme koko kolmikko nopeita kävelijöitä :D
      Mukavaa kesää sinulle. :)

      Poista