Kotikadun kaipuu

Sydäntalven selkä taittuu jo kevääseen. Vielä kun taittuisi flunssan selkä myöskin. Toipumista olisi varmasti edistänyt riittävä lepääminen. Hieman olen surrut tyngäksi jäänyttä hiihtokauttakin. Selvisin suksille kokonaiset kolme kertaa. Samalla sängyllä lojuessa ehtii ikävöidä Espanjaan. Jopa niin kovin että tarkistin, olisko Malagaan vielä järkihintaisia lentoja muutaman päivän hiihtolomalle (ei ollut)...Espanjassa on ollut kyllä upea talvi, aurinkopäiviä ja 20 asteen lämpöjä toisensa perään. Kotikatumme Frigilianassa on mukava ja se jatkuu suoraan vanhan kaupungin pääkujaan. Yläpuolella on vain vuoren seinämää ja alapuolella aukeaa näkymät laaksoon. Jotakin on aina kukassa. Yksikään rakennus ei toista toisen muotoja, kaikki on kuin huolella sommiteltuja erimuotoisia palapelin paloja. Ja tyräkit kasvavat isoina. Koirankakkoja joutuu toisinaan väistelemään, jos nyt keksin jotakin ikävää. Joskus mietin, ikävöinkö oikeasti kylää vai lomaelämää. Mutta kylälle ikävöin ja yhdistettynä lomaan se on kyllä minulle jotakin lyömätöntä, sen tiedän!

Ja auringonlaskut, jota avautuvat talojen välistä, ovat leiskua suoraan sieluun.