maanantai 26. helmikuuta 2018

Aamukahvilla ja eka sitruuna

Välillä sitä pohtii, onko järkeä reissata tänne asti "mökkeilemään", mutta viimeistään ensimmäisen aamun kahvilla omalla terassilla nuo ajatukset ovat aina tipotiessään. Ja ylipäätään aamukahvi lomalla - äkkiseltään tuohon sanapariin ei liity kuin puhdasta mielihyvää :D

Toissapäiväinen matkaaminen oli tavallista pitkäveteisempi, sillä tulimme bussilla lentokentälle. Matka-aikaa kertyi 13 tuntia, kun nopeimmillaan tänne "karauttaa" 9,5 tunnissa kotiovelta toiselle. Verrattavissa siis Lapin reissuun. 


 Näissä tunnelmissa siis eilen ja tänään aamukahvittelin ja nollailin päätä. Yhtä auvoisaa keliä ei ole koko lomalle luvassa. Siksikin täytyy nauttia :)

Sitruunapuu oli pakertanut talven aikana kaksi hedelmää. Hieman liikuttavaa, koska puun kohtalo on vielä auki. Puu on vain liian suuri ja roskaava terassille. Olisi pitänyt ostaa pikkuruinen puu alunperin. Mutta puu onnistui yllättämään kivasti ja ehkä annamme sille vähän jatkoaikaa. 

HASTA LUEGO <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti