sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Kuvauksellinen Córdoba

Pohdin, miten kirjoittaisin retkestämme historialliseen ja ihanaan Córdobaan ja päädyin kronologiseen kirjoitusjärjestykseen. Ensimmäisenä päivänä haimme yleisilmettä kaupunkiin (ensimmäinen postaus)ja teimme ostoksia ja toisena päivänä katsastimme varsinaiset päänähtävyydet (toinen postaus). Tervetuloa mukaan!
Córdoba oli minulle täysin uusi tuttavuus ja se hurmasikin minut lähes ensisilmäyksellä. Córdoba on pienempi ja vähemmän fiini kuin Sevilla, hieman rosoinen, mutta hyvin tunnelmallinen.  Frigilianasta kaupunkiin on kahden tunnin ajo moottoritietä pitkin. Asukkaita on päälle 300 tuhatta ja kaupungin historialliset juuret ulottuvat kauas. Etäisyydet ovat lyhyet ja tutustuminen kaupunkiin jalkaisin sujuu siten helposti. Kaiken sydämenä on moskeijasta katedraaliksi muutettu La Mezquita appelsiinipuutarhoineen (ehdoton lempipaikkani). Tämä teki minuun suuren vaikutuksen ja kirjoitan siitä toisessa postauksessa. Emme törmänneet kahden päivän aikana yhteenkään skandinaaviin, turistit kaupungissa olivat espanjalaisia ja ranskalaisia enimmäkseen.

Saavuimme iltapäivällä hotellimme Eurostar Conquistadoriin ja pienen lepäilyn jälkeen elokuun kuumuudessa kävelimme vanhalle sillalle Puente Romanalle, jonka perustuspilarit on rakennettu Rooman valtakunnan aikoina. Sillan edessä on kaariportti ja San Rafaelin voitonpatsas. Söimme lounasta La Bodega Mezquita -ravintolassa, joka kuuluu ravintolaketjuun, jolla on useita ravintoloita kaupungin alueella. Ketjuravintolatunnelmaa ei kuitenkaan ollut laisinkaan.







La Mezquita - katedraalin muureja ja kaaria sivuten ja ihaillen jatkoimme vanhan kaupungin kujia puikkelehtien ja pysähdyimme kahvittelemaan Plaza de las Tenillas -aukion eteläkulmalla olevaan kahvilaan. Kahvi oli vahvaa ja hyvää ja kolmen suklaan kakku erittäin tuhtia! Lomatunnelmaa kerrassaan.





Ostoksille menimme El Corte Inglesiin, koska sieltä löytää helpoiten tuliaiset teineille ja usein merkkivaatteilla, kuten Leviksellä on hyvät alennusprosentit. Mieleiset paidat löytyi nytkin puoleen hintaan. Kauppoja on eniten  kaupungin länsiosassa esim. Avenida Ronda de los Tejares -kadun ja Bulevardi Gran Capitainin varrelta. Zara Home, Massimo Dutti kuuluvat vakiokauppoihini.

Ostosten aikana iski ukonilma! Harvinaista elokuussa. Kastuimme melko perusteellisesti, mutta kylmä ei tullut. Kuivateltuamme hotellilla olikin jo ilta saapunut ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Päädyimme perinteisiä córdobalaisia ruokia tarjoilevaan Taberba Andaluza "d'ucles" ravintolaan. Söimme kanaa paikallisesti laitettuna ja tämmöistä kuvassa näkyvää mantelipohjaista samettista keittoa, joka tarjoiltiin tonnikalan ja oliivien kanssa. Mielenkiintoisia makuja!




Seuraavassa postauksessa kerron siis kaupungin päänähtävyyksistä, jotka tekivät minuun todella vaikutuksen, kuten moneenkin muuhun kävijään.

Syyskuu on saapunut, siis mukavaa syksyä kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti