lauantai 28. joulukuuta 2019

Vuoden 2019 huippuhetket

Vuosi alkoi heti reissulla Limonerolle Espanjaan, jossa retkeilimme oikein kunnolla ja lähes Sierra Nevadan huipulle nousten. Nautin vuorimaisemista joka solulla ja retkestä jäi kaipuu nousta lumihuipuille uudestaan.
Retki Marokkoon Tangieriin oli myös mieleenpainuva. Tämä oli myös ensi kerta, kun ylipäänsä astuin Afrikan mantereelle. Pieni salmi mannerten välissä ja valtava kultuurinen ja uskonnollinen eroavaisuus sen eri puolin. Eurooppa tuntui retken jälkeen kotimaalle. 
Väliin pala Suomea. Nautin koko vuoden aivan valtavasti kotimme näkymistä niin talven lumipuineen kuin syksyn ruskineen. Suuri kiitollisuuden aihe.
Keväällä oli ihana naisten retki Espanjaan. Silloinkin noustiin ylös maisemia ja moninaisia yrttejä ja kukkia ihailemaan.
Kesällä perhereissulla meri ja rannat olivat isossa roolissa. Isleta del Moron tuuliset snorklausrannat hurmasivat, kuten Nerjan omat ihanat rannat, jotka alapuolen kuvassa.
Suomessa vierailimme Yyterissä ja Raumalla, jotka lapsillemme olivat aikaisemmastaan kokemattomia. Upeita paikkoja löytyy kotimaastakin, Rauman puutalokorttelit ovat todella viehättävät.

Päivä Tallinnassa kuuluu monen suomalaisen kesäohjelmaan ja niin minunkin tänä vuonna. Ystävän kanssa vietimme siellä mukavan, aurinkoisen päivän.
Cordoban Mezquita on rakennus, jonka soisin kaikkien kokevan. Kaariholvien alla tunsi olevansa osa vuosisatojen virtaa. Luojan kiitos, että näitä rakennuksia on säilynyt!
Lopuksi nostan esiin kaksi arkisempaa, mutta silti lomieni huippuasiaa. Aamupalahetket söpöisellä parvekkeellamme rakkaassa Frigilianan pikkukylässämme ja merinäkymän Nerjan Balcon de Europalla, johon en väsy. Näitä ikävöin talvisina päivinä ja arjen tohinoiden keskellä, mutta samalla ne rauhoittavat minua silti. Siellä ne minua taas odottelevat...

Onnellista ja siunattua uutta vuosikymmentä toivon jokaiselle blogin lukijalle <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti