sunnuntai 26. elokuuta 2018

Postikortteja Sevillasta, rakkaudella

Muistin viiden vuoden takaiselta päiväreissulta, että Sevilla on tosi kaunis. Mutta kyllä tämä espanjalaisuuden kehto onnistui silti yllättämään nyt yön yli reissullamme. Se hurmasi viehättävyydellään ja mykisti kuumuudellaan. Veikkaan, että en ikinä ole ollut näin kuumassa! Apteekkien mittareissa vilkkui lukemia väliltä 36-42. Suosittelenkin siksi Sevillaa kevät -tai syksyreissun kohteeksi.

Tässä muutama kuva postikorttimaisesti kaupungista. Ensireissullamme kävimme Alcazarin kuninkaallisen puutarhan ja katedraalin Giralda-torneineen, joten niihin emme suunnanneet tällä kertaa. Ne ovat kyllä mahtavat. Sevillassa yhdistyy upea historia, silmiä hivelevät nähtävyydet ja tunnelma, mutta puuttuu Rooman tai Barcelonan kaltainen hälyisyys ja valtavat turistimassat.

Yllä olevat kuvat ovat Plaza de Españalta, joka on vallan vaikuttava. Puoliympyrämäistä aukiota reunustaa näyttävä rakennus, jonka holvikaarien edessä on kaakeliteoksina edustettu aakkosjärjestyksessä Espanjan kaupungit. Aluetta kiertää myös tekojoki, johon voi vuokrata veneen. Keskellä on suihkulähde. Romantiikan nälkäisimmät voivat saapua tai poistua alueelta hevoskärrykyydillä, joka kierrättää myös läheisillä puistoalueilla ja tuo Sevillan katedraalille. 
Katedraalin ympäristö on todella kaunista aluetta ja Santa Cruzin alue sen itäpuolella on kuuluisa ihan hurjan kapeista kaduista. Ruokapaikkaa ei ole vaikeaa löytää ja tapakset maistuvat.

Härkätaisteluareenan ympärillä kelta-valko-punainen arkkitehtuuri hivelee silmiä. 
Kirjoittelen myöhemmin vielä Sevillan modernimmasta nähtävyydestä ja Eme Cathedral - hotellista, jossa yövyimme upean katedraalin kainalossa.

Nyt olemme jo kotona kämpillä. Kylä pullisteli illalla ja yöllä fiestavieraita. Olipahan sekin elämys! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti