torstai 6. syyskuuta 2018

Sevillan sienet ja kapeat kujat

Ehdottomasti käymisen arvoinen nähtävyys Sevillassa on Setas de Sevilla (Sevillan sienet) puurakennelma. Nähtävyys tunnetaan myös nimellä Metropol Parasol. Kyseessä on yksi maailman isoimpia puurakennelmia. Itse kutsuisin mieluummin paikkaa Sevillan vohveleiksi :) Liput monumentin päälle maksavat 3e ja siellä kulkee näköalapolku, joka ei näy alas kadulle. Ilta-auringolla erityisesti ylhäältä näkyy Sevillan siluettia kauniina ja pimeällä rakennelma on upeasti valaistu.

Elokuun kuumuudessa oli hilkulla jaksaminen monumentin päällä paahteessa. Ilta-aika tosiaan olisi ollut järkevämpi. Kuitenkin näyttävä tämä nähtävyys on ja onneksi ylhäältä pystyy ostamaan virvokkeita.

Sevillassa mukavaa on kaupungin hallittavuus jalan kulkien. Pienoinen kauheus on taas täysin sokkeloinen ja ruutukaavaa vailla oleva keskusta. Suuntavaisto sekoaa todella helposti. Autolla jouduimmekin tullessa aivan mottiin. Onneksi nunnat opastivat meidät oikealle väylälle :D

Toisaalta sitten nämä juutalais-ja arabikorttelin kapeat kujat ovat aivan ihania. 
Olen kyllä niin viehättynyt tästä kaupungista. Kurkataanpa vielä tämä kulman taakse. 
Sööttiä täälläkin. 

Kirjoitan myöhemmin vielä parhaan majoitusvinkin tänne romanttiseen Sevillaan. 

Hyvää viikonloppua! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti