Tämän postauksen kirjoittamisen sijaan minun pitäisi koronaa edeltävänä maailman aikana olla juuri saapunut ystävien kanssa Espanjaan. Vaan eipä lennä lennot eikä ole lomaa eikä auta itku markkinoilla. No vale la pena llorar en el mercado. Mutta muistot ja valokuvat minulla on ja tähän postauksen valitsin 10 ihanaa kuvaa tai hetkeä Espanjan lomilta vuoden ajalta taaksepäin. Kylläpä oli vaikea valita. Eli ihania juttuja on ollut läjäpäin!
Kutsun tätä kuvaa appelsiinien ihmeeksi. Niitä oli paljon ja ne olivat keräämättä vielä tammikuun lopulla, että sain niitä ihastella. Saan kuvasta iloa vieläkin ja kuva on juurikin kuin rakas kylä - kuin makea ja mehukas appelsiini!
Jatkumona appelsiineille ovat mantelipuut. Olin nähnyt facebookissa kuvan (paljon hienomman kuin tämän omani), jossa mantelipuiden takaa pilkistää Frigiliana. Järkeilin kuvan otetun Torroxin tieltä ja sieltähän ne puut löytyivät. Monesta paikasta oli tammikuun myrsky lennättänyt kukat tiehensä, vaan ei tästä kohtaa. Aivan ihana maisema.
Illat omalla terassilla. Auringon laskun viimeiset punervat ja puhuttelevat säteet. Jos olisin nyt karanteenissa tuolla, en tiedä osasinko oikein iloita niistä. Luulen, että silti osasisin. Olen myös tajunut yhden asian: haluan nähdä kodistani kauas, varsinkin jos en pääsisi sieltä ulos.
Tämä kuva Cordobasta edustaa Espanjan vanhoja kaupunkeja, lämpöä, kesämekkoon pukeutumisen keveyttä ja lomamielen raukeutta. Katse suuntautuneena ehkä kohti seuraavaa ruokapaikkaa tai kahvilaa...
Tässä kuvassa taasen kiteytyy Nerjan ihanuus. Jyrkät rantatörmät, tosi kirkas merivesi ja ihana alkuillan aurinko. Jätski meinaa sulaa kädessä, Balconilla on näet aina ostettava jäätelöä.
Lapsen lomailo ja yhteiset retket. Mikä sen mukavampaa. Rannat ja vaellusreitit, joissa voi törmätä tällaisiin kukkapilviin.
Alla olevassa kuvassa on yksi lempirannoistani Nerjassa, Maro. Jo pelkkä alas rannalle lompsiminen nostaa tunnelmaa, kun näkymä on näin ihana.
Vuoret. Kuten olen sanonut, en ole ihan varma kummasta tykkään enemmän, vuorista vai merestä. Frigilianassa ei onneksi tarvitse valita. Kummatkin ovat lähellä. Ja ystävä vierellä kulkemassa kruunaa retken, jaettu kokemus tuplaa onnen, kuten alimmasta kuvasta näkyy. En tiiä voisinko olla iloisempi kuin tuolla ylhäällä :D
Mutta onneksi on kevät. Ensimmäiset orvokit on ostettu ja nurmikko kalkittu ja terassilla juotu kahvia työpäivän jälkeen. Syytä olla näistä asioista kiitollinen, kuten noista menneistäkin.
Enpä olisi uskonut, että sellainen päivä koittaa, että minä kuvaan blogiin rikkasetin. Vaan tänään se koitti. Siitä vielä tuonnempana.
Omat mielialani ovat korona-ajan myötä olleet ajoittain vuoristorataa muistuttavia, mutta yritän pysäyttää vaununi ainakin hetkittäin ennen laskukiitoa. Samalla olen huomannut, että nämä huippukohdat osuvat usein hetkiin, joissa edessäni on herkkuja tai auringonpaistetta. Kiitos pääsiäisen ja lasteni syntymäkuun, herkkuja on riittänyt ja kiitos luonnon ja Luojan, aurinkoakin ainakin hetkittäin.
Tänään ilahduin suuresti, kun moussekakkua jääkaappiin laittaessani ote herposi ja etusormi upposi kakun uumeniin. Ihan nauratti moussea sormesta nuollessani ja hihittelin, että joudun vielä syömään tuon turmeltuneen palan. Tavallisessa arjessani en ehkä olisi noteerannut koko asiaa. Tai ainakaan nauranut.
Ehkä kaikkein ihanin hetkeni osui pääsiäislauantaihin, kun monen kuukauden tauon jälkeen saimme vihdoin lämmitettyä paljun. Sain mennä paljuun itsekseni espanjalaisen kitaramusiikin soidessa ja tilkka hyvää juomaa mukani. Oli niin lähes ällöromanttisen auvoinen hetki, että nauratti.
Mieltäni suuresti ilahduttavin asioihin on kuulunut myös tämä uusi rikkasettini. Kotikoulun ja muun perheen täydellisen kotoutumisen myötä keittiön lattian muruvuoret ovat olleet aivan uskomatonta luokkaa. Nyt voin sutia murut tähän kauniiseen settiin. Lähes terapeuttinen kokemus ilman imurin mekkalaa. Nostalgista, ekologista ja lähes kaunista. Ja naurettavaa, että kirjoitan siitä blogiin🙈.
Kaiken kukkuraksi olen alkanut kuvaamaan kissavideoita. Onni-ressukka on joutunut ottamaan vastaan haasteen jos toisenkin. Monet naurut on saatu yhdistelmästä vessapaperirullat ja kissa. Kas, kun en ole tätä ennen keksinyt!
Koetetaan kestää itseämme ja toisiamme ja muistetaan nauraakin näinä raskautta, epätietoisuutta ja huolta pursuavina aikoina.
Eläessämme poikkeusaikoja, joudumme kohtaamaan päivän kerrallaan ehkä konkreettisemmin kuin koskaan ennen. Emme voi monestakaan asiasta olla aivan varmoja ja nämä epävarmat asiat voivat olla niinkin suuria kuin työ, toimeentulo ja terveys, jos ei oma, niin ystävän tai läheisen. Ahdistukselle ei silti saa antaa valtaa. Joudumme entistä enemmän ottamaan iloa irti niistä asioista, joita meillä on käsissämme. Ja toisaalta meillä on lupa kannatella itseämme yli näiden aikojen myös haaveiden siivin. Tässä omiani nyt ja sitten kun juttujani. Mitkä tuovat minulle turvaa ja iloa nyt ja mistä unelmoin sitten kun tämä poikkeusaika joskus on ohi.
NYT
Koti. Siellä nyt keväällä erityisesti valo. Painopiste on järjestyksessä ja tunnelmassa, ei niinkään siinä mitä haluaisin kotiin hankkia, kumma kyllä. Normaalioloissa kotona paljon vietetty aika poikii kaikenlaisia päähänpistoja sisustukseen liittyen.
Työ. Olen siinä onnellinen, että saan lähteä aamuisin töihin ja väsyäkin töissä. Se tuo rytmin ja ryhdin arkeeni ja erottaa sen viikonlopusta. Aluksi olin jopa hieman kateellinen etätyöläisille, mutta tajusin sitten, että tämä on minulle paras. Uhkana kriisin mahdollisen pahenemisen myötä voisi olla uupuminen, kuten kollegoilla Etelä-Euroopassa. Olen myös isommassa riskissä sairastua töissä, mutta se ei pelota nyt. Meillä on onneksi käytössä tosi hyvät suojavarusteet.
Luonto. Tästä varmaan saamme lähes kaikki tällä hetkellä parhaat kiksit. Miten ihanaa on päästä liikkumaan ulos raikkaaseen ilmaan. Vielä kun löytäisi ne polut, jotka eivät ole liian suosittuja. Eväät mukana on aina hauskempaa.
Kahvi. Hyvä ruoka ja juoma. Leipominen. Ne ovat tärkeitä aina, mutta varsinkin nyt. Niin puuhastelun tarjoajana kuin nautintona.
Yhteys ystäviin ja läheisiin. Puhelut, videopuhelut, viestittely. Luojan kiitos, että emme ole vain kirjeiden tai lankapuhelimen varassa nykyään!
Perhe ja lemmikki. Näiden rakkaiden kanssa sitä nyt ollaan, onneksi. On joku joka ottaa kainaloon ja joku jonka kanssa ottaa yhteen :D Omaa aikaa ei ole, mutta jotenkin sitä ei osaa edes kaivata. Vielä. Sekin kaipuu voi kyllä jossain kohtaa nostaa päätään....
Kirjat, sarjat/elokuvat. Lukeminen vie toiseen maailmaan, tuo perspektiiviä omaan elämään, parantaa keskittymiskykyä. Välillä ajatus herpoaa ja keskittyminen on vaikeaa, varsinkin jos alkaa pläräillä uutisia. Mutta aina voi ottaa kirjan takaisin käteen. Olen muuten siitä erikoinen tyyppi, etten ole ikinä kuunnellut yhtään äänikirjaa!
SITTEN
Vanhempiemme kanssa ajanvietto. Kohta on kolme viikkoa siitä kun olen nähnyt ja keskustellut kasvokkain vanhempieni ja appivanhempien kanssa. Omani ovat jo sen verran iäkkäitä, että kovin monia kuukausia en haluaisi olla erossa, en millään.
Ystävien tapaaminen. Läsnäolo. Halaaminen.
Tennis-ja valmennustunnit. Miten terapeuttista onkaan karvapallon iskeminen. Kunhan lumet sulaa, pääsee ainakin ulos pelaamaan.
Japani. Kesän reissumme Tokioon peruuntui, seuraava yritys on syyslomalla. Haaveilen reissusta, retkestä ehkä Fujille, puutarhoista, sushista...
Limonero. En ole tämän reilun neljän vuoden aikana kertaakaan ollut tilanteessa, ettei minulla ole hajuakaan milloin pääsen Espanjaan seuraavan kerran. Mutta niin iloinen olen sitten, kun tuo päivä tulee. Toivottavasti vielä tulevaisuudessakin voin antaa poskisuukot sisustuskaupan rouvalle ja osallistua tuhansittain ihmisiä pursuaville kyläjuhlille. Vaikka kämppä on mielessä lähes joka päivä, vielä enemmän ajattelen kylän ihmisiä. He lopultakin tekevät sen kylän❤️ Haluan nähdä vanhan kumaraisen rouvan oviaukossaan ja apteekin edustan papat rupattelemassa. Siihen asti, pysykää turvassa 🙏
Olen ollut tosi vaikuttunut espanjalaisten yhteisöllisyydestä ja positiivisuudesta kriisin keskellä. Musiikki soi kodeissa ja parvekkeilla ja ihmisten kotijumpissa ja touhuissa. Ja pääsääntöisesti musiikki on energistä ja iloista.
Muistutan tänään kristittyjen rukouspäivänä (klo 12-13 erityisesti), että meillä kristityillä on kaksi keinoa varsinkin poikkeusoloissa rauhoittaa itseämme ja uskon, että myös vaikuttaa tapahtumien kulkuun ja ne ovat rukous ja Raamatun luku. Jos on vaikea keskittyä, voi vaikka huokailla ja lukea Psalmeja. Tässä muutama kuvien kanssa.
Tänään havahduin siihen, että olen hyvällä tuulella oikeastaan ilman mitään syytä. Tai paremminkin syitä (hieman itsekkäällekin) murjottamiselle kyllä löytyisi, kun joka ikinen kevään suunniteltu juttu töitä lukuunottanatta taitaa olla peruttu leviävän virustaudin takia. Kuten kaikilta muiltakin.
Sitten tajusin, että aurinko paistaa täydeltä terältä. Mikä ihana asia tämän kaiken keskellä. Meillä suomalaisilla on luonto, johon paeta itsekseen vaikka karanteeneista. Kerrankin mahdollisuus hieman vetäytyä ja rauhoittua todellakin hyvällä omalla tunnolla. Nyt pitää nähdä kaikki se valo (hyvät pienet ja isot asiat), jota ympärillä on. Perheen kanssa tulee takuulla oltua enemmän kuin normaalisti.
Mutta. Elämän on jatkuttava ja on ajateltava myös itsensä ja oman napansa yli. On tehtävä kaikki se, minkä pystyy ilman turhaa ihmisjoukossa liikkumista. Nyt on hyvä suosia nettikauppaa ja tilata jotakin pienyrittäjältä jne. Yhteiskuntaa ei voi pysäyttää kokonaan. Peruselintarvikkeiden ja vessapaperin hullunkurisen hamstrauksen kyllä voisimme lopettaa. Hamstraaminen on yksi itsekkyyden muoto: jos minä vien kaiken, joku muu jää ilman.
Toivon ja rukoilen, että tämä kurimus loppuu pian ja arki palautuu uomiinsa. Sitä odotellessa pestään käsiä, yskitään hih....no kyllä te tiedätte.
Tsemppiä meille kaikille ja pikaista toipumista taudin kohdanneille!
Kaikella on aikansa ja määrähetkensä auringon alla, kirjoittaa Saarnaaja Vanhassa Testamentissa. Ja perään hän kirjoittaa kuuluisat "Aika on" - pohdintansa. Vastakohtia ihmisen elosta, kuolemasta ja teoista ja tunteista.
Olen miettinyt, että ihminen sisimmäässään ja toiminnoissan etsii elämäänsä tasapainon, stabiiliuden, onnellisuuden tuntua ja saattaa sitten turhautua tässä ponnistelussaan. Sillä elämä on juurikin vaiheiden vuorottelua, tasapainoilua joskus ääripäidenkin välillä ja se saa ollakin sitä. On aika tehdä ja ahertaa paljon ja on aika levätä laakereillaan. On asioita joihin todellakin voi vaikuttaa ja asioita joiden olemassaolon joutuu vain hyväksymään.On aika itkeä silmät päästään ja nauraa vatsa kippurallaan. On ihanaa, jos on saanut kokea vaikka huumaannuttavan rakkauden tai muita järisyttäviä kokemuksia eikä haittaa jos se tunne ei jatkukaan loputtomiin. Tunteet eivät koskaan jatku loputtomiin. Sillä onnea on se, että on kokenut, on elänyt, on ehkä oppinut. "Paras on vielä edessä" , sanotaan usein. Vaikka itsekin toivon näin, näen kuitenkin voimana senkin, että jotkut maanpäällisen elämämme parhaat hetket ovatkin ehkä takanapäin. Ne ovat kuitenkin olleet ja muistot eivät katoa, jos vaalimme niitä. Samalla toki sydämessäni toivon, että onnen hetkiä vielä siunaantuu elon polulle meille kaikille. Mukavaa maaliskuun jatkoa ja hyvää naisten päivää ❤️!
Käydäänpä pieni kävely ennen kuin aurinko laskee. Yleensä tykkään kulkea yksin, ihan rauhassa. Voi pysähtyä siinä missä huvittaa, antaa myös ajatuksen kulkea omia polkujaan. Kurkkaanpa vielä tuonne ja koukkaanpa tästä talon kulmalta. Mikäs yrtti se tuolla ruukussa tuoksuukaan... Mutta nyt otan mielelläni sinut mukaan! Kävellään hieman ristiin rastiin Frigilianan vanhaa osaa vältellen tuttuja reittejä.
Kas tässä on hedelmäkauppa, jonka anti on taatusti aika läheltä, tuoretta ja edullista. Näin keskitalvella saa mansikoita ja appelsiineja erityisesti. Tuosta voisi leikata mutkitellen portaita alas alakadulle, mutta jatketaan tästä ohi ja noustaan seuraavasta kulmasta ylös...
Seinällä voit nähdä laatan, jossa kerrotaan espanjaksi Frigilianan historiaa. Laattoja, joita on 12, seuraamalla järjestyksessä tulee kulkeneeksi pienen lenkin myös.
Tästä kohdasta pidän kovin. Okraa, sinistä ja valkoista. Tuntuu että oma mielikin loksahtaa järjestyksen tätä katsellessa.
Uskaltaisikohan tästä vielä puikkelehtia peremmälle?
Jos tuosta nousee oikealle ja jyrkästi ylös, pääsee kipuamaan kylän kukkulalle. Nyt emme kuitenkaan jatka sinne. Nousun jälkeen muutenkin kiva mennä välillä alaviistoon.
Kissan iltapäiväunetkin löytyivät. Kissat taasen löytävät usein paikan auringosta. Minullekin tulee rauhallinen olo. Pieni kylä tarjoaa hetkeksi elämälle tarkat raamit. Tässä on hyvä. On ruoka ja kävely, on aurinko ja lepo. On tämä hetki ja sitten seuraava, miksi murehtia pidemmälle.
Ja sitten on kukkulat, jotka ovat kylän ääriviivat. Ja kukat, jotka eivät talvellakaan lakastu. Tähän voisi istahtaa luonnostelemaan, jos olisi lehtiö ja kyniä mukana.
Miten ihmisten kotiovet voivat olla näin pieniä ja söpöjä. Ja ikkunatkin. Siellä sisällä eletään arkea, joka on hieman erilaista kuin minun. Vai onko kuitenkaan?
Kukkien välistä katsellen kaikki näyttää kauniimmalta.
Nyt lähestytään jo kotia. Lähiportaikko on uudistettu upeaksi. Tuosta kun kipaisee alas, aukeaa pieni söpö sisäpatio ja sitten ollaankin jo laattakaupan nurkalla. Karistan ajatukset kuitenkin laatoista ja remonteista. Niillekin löytyy joskus oma oikea aikansa.
